tiistaina, lokakuuta 04, 2005

Uusi alku

Nyt se sitten alkoi. Meinaan blogin tekeminen. Alkuaan loin tämän blogin tarkastellaksein sen toimintaa ja neuvoakseni mahdollisesti muita sen käytössä. Unohdin koko jutun aikapäiviä sitten.

Kun sitten tuli mieleeni että jotain joskus tein enkä viitsinyt uutta luoda. Joten kesti sitten jonkin aikaa kunnes sitten pääsin tähän uudelleen käsiksi. (nyt 12.9.2007)

Kokeilin tätä joskus vuosi sitten (syksy 06), mutta oli jotakin ongemia kirjautumisen kanssa. Tuntui sekavalta siihen nähden miten siihen kirjaudutaan. Saalasanakin oli kateissa ja sitten sen unohtuneen salanan sai lähetettyä, mutta se menikin sitten sellaiseen osoitteeseen joka on jo suljettu. Joten jäi taas vuodeksi.

Sitten taas innostuin kokeilemaan (kevät 07), mutta Firefox alkoi kiukuttelemaan. Tapahtui vain jatkuvasti uudellenohjausta ja välkkyminen ei loppunut ollenkaan. Taas jäi homma muutamaksi kuukaudeksi. Kunnes TAAS innostuin kokeilemaan. Firefox välkkyi taas. No Netscapea sitten - joka sekin temppuili eli meni nurin. Nämä ongelmat tapahtuivat vain tänne blogspotin sivuille. No yritimpä kokeilla sitten tuota Exploreria jota en juurikaan käytä ja kas kummaa sillä alkoi toimimaan. Ja kumma kyllä salasanakin tuli vaistomaisesti jostakin aivolohkojen välistä, joten tässä sitä nyt ollaan.

Katsotaan jaksanko alkaa taistelemisen tämän alkukankauden jälkeen.



Ei kommentteja: